SIJAINTI: Lahti – Hollola – Asikkala
PITUUS: 106 km
ALUSTA: Sora- ja hiekkatiet
HAASTEELLISUUS: Vaikea (matka)
HUOMIOI: Klassikkoreitti
REITTIKUVAUS: Järvien kierrot ovat monella paikkakunnalla niitä klassisimpia pyöräilyreittejä, niin myös Lahden seudulla. Yleensä Vesijärveä tosin kierretään maantietä pitkin, mutta onnistuu se sorateilläkin.
Tämä reitti on pitkä ja vaihteleva. Se antaa hyvän yleiskuvan gravel-pyöräilystä Päijät-Hämeessä. Lisäksi matkan varrelle osuu hienoja maisemia ja mukavia taukopaikkoja. Reitin lyhentäminen kesken kaiken ei oikein onnistu, vaikka sitä toki voi nopeuttaa siirtymällä sorateiltä isommille väylille.
Halutessaan järven voi toki kiertää kahdessa osassa ja yöpyä Vääksyssä, matkan puolivälissä. Tai sitten reitin voi päättää jo Vääksyyn ja matkata takaisin Lahteen laivalla!
Reitin alkuosa seurailee Salpausselällä ulkoilureittejä. Sitten siirrytään vähitellen mäkiseen metsä- ja maalaismaisemaan. Ensimmäinen varsinainen taukopaikka on Kurhilassa, noin 56 kilometrin kohdalla. Pian Kurhilan kylän jälkeen saavutaan Vesijärven ja Päijänteen väliselle kannakselle, noustaan ylös Aurinkovuorelle ja saavutaan Vääksyyn. Vääksyssä oivia taukopaikkoja ovat idyllinen Ranskalainen kyläkauppa ja kanavan varren kahvilat. Janoisimmat suuntaavat Kanavan Panimon terassille tutustumaan palkittuihin, paikallisiin oluisiin.
Paluumatkan tiet ovat alkumatkaa leveämpiä ja maasto loivapiirteisempää. Hiekkateillä pysytään silti viimeistä reilua kymppiä lukuun ottamatta.
If you've taken a picture along this route, you can upload it and share it here for others
to enjoy. After uploading, you'll be able to specify where (approximately) the picture was
taken along the route.
Place Route Image
Vesijärven Kierros
We were able to automatically place your image based on its GPS data.
Your image is displayed below and shown on the map as a thumbnail. Zoom in and click and
drag the image to adjust its location on the route. When ready, click on the
Save Image button below.
To change the route to which this image will be attached, click it in the map area.
Add Route Image
Vesijärven Kierros
Your image is ready! Click on Save Image
below to complete your upload.
No Geo Data in Image
Vesijärven Kierros
We were unable to read location data from your image. Unfortunately, our mobile version
doesn't yet support image placement without location data in the image. Please upload this
image via the desktop version to complete it, and we apologize for the inconvenience.
Drop image hereor
Embed Route
Use the controls below to generate a HTML snippet that can be used to embed this route in a web page, blog post or elsewhere.